Täytettyjä säröjä timantissa

Teksti ja kuvat: Petri Tuovinen, kultaseppä, FGA

Intiasta tulleen pienen väritimanttierän mukana sain 0,20 karaatin, väriltään hennon vaaleanpunertavan timantin. Luuppitutkimus antoi viitteitä kiven todellisesta luonteesta: kun kiveä tarkasteli eri kulmista, siinä erottui useita pintaan ulottuvia halkeamia, jotka kiveä käännellessä välähtelivät sinisenä. Epäilys säröjen täyttämisestä varmistui mikroskooppitutkimuksessa.

Suurin särö lähes läpäisee kiven alaosan. Pienempiä halkeamia on reunoilla.
Säröjen suuntaan nähden kohtisuoraan katsottaessa ne häviävät, mutta kun kääntää kiveä siten että tarkastelukulma on lähes samansuuntainen särön kanssa, sininen ja violetti väri näkyvät erittäin voimakkaana (kaksi seuraavaa kuvaa liittyvät tähän).

timanttitimantti

Klikkaa kuvaa nähdäksesi suuremman ja tarkemman version.

Alakuvan pienemmässä, kiven reunaan saakka ulottuvassa halkeamassa, erottuu voimakkaalla suurennuksella tarkastellessa pienenpieniä kaasukuplia, jotka ovat jääneet täyteaineen sisälle.

timantti

Intialainen kauppias mainostaa myyvänsä pelkästään luonnonvärisiä, käsittelemättömiä kiviä, mikä yleensä onkin pitänyt paikkansa. Olen kuitenkin pitänyt tapanani tutkia ostamani kivet ennen kuin myyn ne koruissa eteenpäin, varmuuden vuoksi ja ihan vain pelkästä mielenkiinnosta. Tämä kivi oli ensimmäinen käytännössä kohtaamani lasitäytteinen timantti, ja suhteellisen helposti tunnistettavissa, koska paljastavia säröjä sattui olemaan niin paljon. Tutkimattomia ovat timanttien tiet.

Aiheesta enemmän:

http://www.yourgemologist.com/fracturefilling.html
http://www.cigem.ca/418.html
http://www.gia.org/gemsandgemology/18578/1659/485/back_issue_article_detail.cfm

Kammerling R. C. et al. 1994. An Update on Filled Diamonds: Identification and Durability. Gems & Gemology, Vol. 30, No. 3, 1994: 142-177.

Koivula J.I. et.al. 1989. The Characteristics and Identification of Filled Diamonds. Gems & Gemology, Vol. 25, No. 2, 1989: 68-83.

Reinitz, I. M. 1999. Identifying Diamond Treatments. Proceedings of the Third International Gemological Symposium. Gems & Gemology, Vol. 35, No. 3, 1999: 88-89.

Shigley J. E. et.al. 2000. Notes and New Techniques: New Filling Material for Diamonds from Oved Diamond Company. Gems & Gemology, Vol. 36, No. 2, 2000: 147-153.

Smith C. P., McClure S. F. 2002. Chart of Commercially Available Gem Treatments. Gems & Gemology, Vol. 38, No. 4, 2002: 294-300.

etusivu
yhteystiedot
materiaalit
sormukset
korut, lahjaesineet
pajakauppa
korjaus, uudistus
jalokivet ja
gemmologipalvelut

kuvat © Petri Tuovinen | sivut: A. Tikka